torstai 17. tammikuuta 2013

Ällöttävät haaveet

Koko päivä on hurahtanut kuin siivillä, tänään oli sellainen haaveilupäivä. Minulla on välillä sellaisia, kävelen ympäriinsä näyttäen vähän zombielta vaikka päässä pyörii satamiljoona asiaa. Valitettavasti yleensä nuo asiat ovat aika lailla saavuttamattomissa. Tänään päälimmäisenä ajatuksissa oli uusi makuuhuone. 

Meillä on tällä hetkellä makuuhuone ja kylppäri samassa huoneessa. Kyllä. Voin astella sängystä suoraan suihkuun. Välissä on vain harmaa suihkuverho. Musta tuo on ihan älytön järjestely ja tiesin heti, että hollantilaiset on hulluja kun tuohon huoneeseen ensimmäistä kertaa astelin. Nyt kyllä sain tuon kuulostamaan erittäin kaksimieliseltä, näin ei ollut kyllä tarkoitus! Joka tapauksessa J:llä on eräässä toisessa huoneessa omien sanojensa mukaan "kuntosali", jota en ole nähnyt kenenkään käyttävän viimeiseen puoleen vuoteen. Joten meidän makkari siirtynee sinne, jolloinka kenenkään ei tarvitse aamulla herätä ennen aikojaan kun toisen pitää suihkuun! 

Olen tutkiskellut netistä makkari-inspiraatiokuvia ja mieltynyt erityisesti turkistyynyihin ja -päiväpeitteisiin, sekä seinällä roikkuviin strutsinpuolikkaisiin. Asuukohan minussa pieni Cruella De Vil?


Cruella De Vilin tapaan olen myös mieltynyt koiriin, mutta sellaisen haluaisin vaan ihan Sepolle kaveriksi. Ja tietysti hihnan päähän niinä päivinä kun Seppo ei sovi asuuni. Vitsi hei. No silti, nämä japaninpystykorvathan ovat vallan ihastuttavia! Sellainen on nyt ostoslistalla vaikka J tyrmäsi ehdotukseni heti kerralla. Ostan tuollaisen vaikka salaa ja pidän sitä sängyn alla, otan sen esiin vain kun J ei ole kotona. En kyllä tajua kenen mielestä nämä eivät muka ole söpöjä? Puppua ja likaisia valheita sanon minä.


Viimeisenä mielessä on loma. Ah. Ja se on tällä kertaa ihan saavutettavissa. 15 päivän kuluttua lyön aurinkolasit päähän ja istahdan altaan reunalle hyvän kirjan kera. Kyselin hädissäni J:ltä kuinka onnistun laihduttamaan 20 kiloa 15 päivässä (ihan kuin se tietäisi, herran "kuntosalin" pölykerroksesta päätellen) ja vastauksena minun tulisi kuulemma kokeilla trendikkään tehokasta Afrikka-dieettiä. Nyt kyllä mennään tässä meidän eettisyydessä ihan liian pitkälle. No, ainakin ollaan keskenämme ihan hyvä pari, kukaan normaali ihminen tuskin kestäisi pidemmässä suhteessa meidän epäeettistä ajattelua, paskaa huumoria ja lievästi sanottuna kammottavaa sisustusmakua. 


Juoksen nyt Sepon kanssa ulos tekemään lumipirulaisia ja sitten alkaakin illan kohokohta: Big Bang Theory.

Kaikki kuvat: weheartit

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lumimyrsky

Heräsin aamulla hellään vihjaukseen, että lähdethän kulta ajamaan töihin hyvissä ajoin kun yön aikana on tullut vähän lunta. Juu toki. Eikä se vielä ikkunastakaan katsottuna näyttänyt niin pahalta, aika sama meininki kuin Suomessa talvisin. Ekat itkut meinasi kuitenkin päästä jo kun yritin ajaa autoni parkkipaikaltaan tielle, ihan minimaalinen lumivalli esti yritykseni totaalisesti. Varastin Sepolta pienen harjan, jota se aina kanniskelee täällä pitkin taloa ja sillä jonkin aikaa lumivallia hajotettua pääsin matkaan. 45 minuutissa huomasin päässeeni eteenpäin noin kolmen korttelin verran. Rakas autoni tuntui jäävän jumiin noin kahden metrin välein. Puhumattakaan muista autolijoista tiellä, jokainen hollantilainen autoilija kaivaa näköjään esille sisäisen mummonsa talvikelien yllättäessä.

Luovutin, ajoin kotiin ja menin suosiolla odottelemaan ratikkaa asemalle. Vaihdettuani junaa vähintään sata kertaa pääsin vihdoin töihin. Minulla meni tänään matkaan kevyet 4 tuntia, sen tavallisen 40 minuutin sijaan. Onneksi ritarini nouti minut mustalla ratsullaan töistä, muuten olisin kyllä jäänyt sinne nukkumaan. 

Huomenna uusi yritys. Siihen asti tarjoan imartelevan kuvan laukkaavasta Seposta.


lauantai 12. tammikuuta 2013

Rantaleijonat

Mega-aamiaisen jälkeen lähdettiin rannalle lenkille. Ei siellä vielä tarkene ottaa aurinkoa, mutta Seppo tykkäs. Oon vihdoin päässyt yli pinaattimyrkytyksestäni ja kykenen jo jatkamaan normaalia elämää. Buahah. Viikolla varattiin upea, romanttinen luksuslomamatka eksoottiselle Teneriffalle, vähintään viiden tähden hotelli ja kohdekin täynnä kulttuuria ja elämyksiä. Toisin sanottuna mennään sinne lähinnä syömään. Ja sehän kelpaa!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tehokas detox!

Kerrassaan ihana viikonloppu. Tein perjantai-iltana terveyspiireissä hypetetyn Glowing Green Smoothien, ihan näin uuden, terveellisemmän elämäni alettua. Tähän smoothieen tulee siis kaikkea selleristä pinaattiin jne. Ja minä kaadoin sitä kurkkuuni litratolkulla, kehuin vielä facebookissakin että kyllä on hyvää! Ja olin olevinani niin terveellinen. No viime yönähän se varsinainen detox sitten alkoikin kun heräsin vatsataudin kourista. Google ilmoitti minulle että pinaatista voi saada yliannostuksen, ja varsinkin jos ei sitä kiehauta ennen käyttöä. Mistä minä sen voin tietää, kun media on Kippari Kallen ensiesiintymisestä, vuodesta 1929, saakka päihimme iskostanut, että pinaatti on terveellistä. Eikö se nyt sitten ollutkaan nin? Ainakin minulla on tällä hetkellä hyvin heikko olo.

Olisihan tuosta väristä jo pitänyt arvata millaista myrkkyä tämä on.

torstai 3. tammikuuta 2013

Lupauksia

Joo joo, tiedetaan etta 2013 alkoi jo, eika tassa enaa kuulu muistella menneita, mutta tahan valiin on kylla pakko hehkuttaa kuinka kivaa mulla oli koko vuoden 2012. Vuosi vaihtui leppoisasti Gran Canarian lammossa, vuoden ekoina paivina tapasin J:n, meidan vanhemmille on kovasti uskoteltu etta tavattiin kirkossa ;). Jatkoin sitkeasti duunia Kanarialla vaikka sydan vahan sarkyikin, mutta olihan se sen arvoista. Maaliskuussa heitin hanskat tiskiin ja lensin J:n houkuttelemana Saksaan, ja sielta minut noudettiin Hollantiin. Alkukevaasta matkusteltiin yhdessa pitkin Eurooppaa ja tutustuttiin toisiimme ihan oikeasti.

Huhtikuun lopulla lahdin takaisin Suomeen, silla ajatuksella etta hankin asunnon ja tyon ja jatketaan tapailua vahan pidemmalla valimatkalla. Tulihan se muruseni kaymaan Suomessakin. Loysin maailman kamalimman homeelta haisevan rupuasunnon hurjan korkealla vuokralla. Onneksi sain sen tyonkin nopeasti. Nukuin patjalla, jotenkin en koskaan halunnut edes asettua juoppolallin asuntooni, tavarani olivat laatikoissa viela toukokuussa. Avuliaat serkkupojat ja veljet auttoivat minua muutossa. Ja kesakuussa luovutin jalleen kerran ja samat pojat auttoivat minua kantamaan kaikki romuni pihalle. Kiitos teille ihanat, jos joku teista sattuu tata lukemaan :).

Kesakuun alussa muutin vahan puolivahingossa Hollantiin ja talle tielle jain. Tein kotoa kaannoshommia kunnes sain nykyisen tyopaikkani. Seppo tuli taloon ja soppa oli valmis! Tassa on hyva olla.

Taman postauksen oli tarkoitus kasitella uudenvuodenlupauksia vuodelle 2013, niita olen kovasti tassa miettinyt. Normaalisti naiden kuuluu varmaan olla jo valmiina ennen kuin vuosi vaihtuu, mutta mina jain pohtimaan vahan pidemmaksi aikaa.

Eraan pahan tavan lopetin jo hyvissa ajoin ennen joulua, se pitaa edelleen ja olen itsestani ylpea kun sen paatoksen tein ja pidin.

Toinen uudenvuodenlupaus lunastettiin eilen:


Naiden lisaksi haluan pitaa kotimme siistimpana, pysyy aivotkin kasassa kun ei tarvitse tuijottaa hirveaa sotkua. Ja tietenkin haluan matkustella enemman! Seuraava reissu on suunnitteilla helmikuulle, silloin halutaan vaan halvalla aurinkoon ja suuntana luultavimmin Teneriffa :D. Kesakuussa suunnataan Suomeen viettamaan juhannusta, syyskuussa haaveena on Tel Aviv, ja loppuvuodesta olisi tarkoitus lahtea Balille. Yhtakaan reissua ei ole viela varattu, joten kohteet saattaa viela muuttua paljonkin tassa matkan varrella, mutta mulle on oikeastaan ihan sama, kunhan naen uusia paikkoja!

tiistai 1. tammikuuta 2013

UV

Mulle iski taas hirvea blogi-innostus kun tajusin voivani tehda sita toiden lomassa! Istun paivat pitkat tietokoneen aaressa ja toisinaan kun on hieman hiljaisempaa tulee Ilta-Sanomien sivut koluttua lapi vahan turhan monta kertaa. Ainoa ongelma tassa nyt on, etta kunnon kuvia ei ole tarjolla taalta kasin. Asiasta toiseen, kuinkas teidan UV meni? Me otettiin vahan rauhallisemmin, koska mun piti tanaan toihin. Alkuilta vietettiin eraan kaveripariskunnan luona, Seppo nautti tyttoystavansa Doerakin seurasta ja me syotiin hyvin. Taas vaihteeksi. Loppuillasta kaytiin viela J:n vanhempien luona toivottamassa hyvat UV:t, siella oli koko kerrostalon asukkaat pihalla skumppalasit kourassa sosialisoimassa. Ihanan mukava ilta vaikka tanaan vahan vasyttaakin ;)


Kai huomasitte mun hehkeat drag queen-ripset! Uuden Vuoden kunniaksi piti vahan repaista.
Muahah.

Viikonloppu kuvina

Joulun jalkeisissa ahkyissa lahdettiin lauantaina shoppailemaan. Pari joululahjapaitaa vaihtoi kokoa ja loysipa eras lahjakorttikin tiensa liikkeeseen ja vaihtui lopulta neuleeseen. Nyt olen tosin neuleeni jo sotkenut, toissa tarjottiin Uuden Vuoden kunniaksi oliebolleneita, eli rasvassa paistettuja pullia, jotka kuorrutetaan kunnon annoksella puuterisokeria. Sita sokeria mulla on nyt pitkin rinnuksia. Todella eroottista!

Kuvissa naette lauantaikahvit, viikonlopun ruokavalion ja Sepon sunnuntailenkin rannalla. Parasta.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Joulukuu 2012

Hei vaan ja Hyvaa Uutta Vuotta kaikille! Kirjoittelen talla hetkella tyoni lomasta, joten kirjaimista saattaa puuttua pisteita. On mennyt taas vahan turhan kauan kirjoittamatta, kotilapparini ei toimi ja kamerakin on ollut jaissa jo kuukauden. Rakas iphone toimii silti viela toistaiseksi, joten kaikki kuvat on nyt sen tekosia. Kuinkas teilla meni joulunvietto? Taalla tulee jo konvehdit korvista ulos, tammikuussa alkaa perinteiseen tapaan uusi elama, salikortteineen.

Jouluaattona tein ensimmaista kertaa ihan itse oikein kunnon suomalaisen joulupoydan, tosin vain minulle ja J:lle, eli hieman pienemmassa mittakaavassa. Mutta loytyi sielta kaikki tarvittava, oli kinkkua, lihapullia, kalaa, rosollia, taatelisalaattia, laatikoita... ja jalkkariksi glogijuustokakkua, joka meni "anoppilassa" hyvin kaupaksi joulupaivana ja tapaninpaivana. Kuusen alta paljastui ihan alyttoman ihania lahjoja, pari oli tullut postissa Suomesta asti, ja sekos lammitti sydanta. Ja konvehtien muodossa myos vatsaa...

Uuden vuoden juhlinnat menee talla kertaa hieman ohi, huomenna aamulla pitaisi olla ajokunnossa, joten en rohkene kylla kovasti rellestaa vaikka juhliin ollaan illalla menossakin. Hollantilaiset ovat Sepon iloksi paukutelleet raketteja jo viikon verran, toivottavasti niita ei enaa talle illalle ole kenellakaan jaljella, Seppo joutaa kohta koirien mielisairaalaan hermoromahduksen saattelemana.

Pidemmitta puheitta lisailen pari kuvaa joulukuulta ja toivotan kaikille oikein railakasta Uutta Vuotta!


perjantai 9. marraskuuta 2012

Bday

Jee! Mulla on tänään synttärit! Synttäreitäni vietän yllättäen töissä, mutta huomiseksi olen kutsunut muutaman työkaverin juomaan lasillisen synttäriviiniä tänne meille. Viime sunnuntaina otin varaslähdön ja vietin synttäreitäni J:n perheen kanssa. Sepolla oli ykköset yllä ja minä sain muun muassa kimpun ruusuja. J piirsi hienon teoksen eteisessä olevalle liitutaululle, alareunassa komeilee tietenkin suomalainen metsä.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Hyvää viikonloppua!

Minä ja Seppo istahdettiin koneelle toivottamaan teille kaikille hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Pitäkää toisistanne huolta ja nauttikaa viikonlopusta! Aamen.