Löysin äitini tietokoneelta kovin hehkeitä kuvia viime Suomen reissulta. Huoh.
lauantai 22. syyskuuta 2012
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Lentokenttä
Laiskan bloggaajan kännykkäkuvia... koko tiistai meni matkustaessa ja nyt olen vihdoin päässyt asettumaan vanhempieni hoiviin. Tosin valitsin huonoimman mahdollisen ajankohdan tulla käymään... Koko talo on remontissa, vessakin pitää vetää kaatamalla sinne sangollinen vettä. Ihanaa.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Spa
Sunnuntaina J:n vanhemmat halusivat lähteä Belgian puolelle antiikkimarkkinoille. Lähdettiin mukaan, minä kun olen varsinainen antiikkihai, juu juu. Markkinat olivat paikallisille iso tapahtuma, ja paikalla oli hevosiakin lapsia viihdyttämässä. Minä halusin heppatyttönä tutustuttaa Sepon kuvassa olevalle hevoselle, jottei tulevaisuudessa tulisi ongelmia, kun Sepon on tultava toimeen minun heppojeni kanssa.
Vaikka antiikkimarkkinoilta löytyi kaikenlaista jännää, oli päivän kohokohta vahingossa löydetty antiikkikauppa... tien varressa oli iso, vanha rakennus, joka muistutti lähinnä Addamsin perheen kotia. Kaupassa oli kolme kerrosta tupaten täynnä antiikkia, ja sellaista pelottavaa antiikkia; vanhoja kirkon penkkejä, ihmisen kokoisia veistoksia pyhimyksistä, perhosen siivistä tehtyjä tauluja, eläinten sarvia ja päitä... Kaupassa oli hiiren hiljaista, esineitä ja kalusteita oli pinottu kattoon saakka, rakennus oli kylmä ja huonokuntoinen, ja välillä olin ihan varma, että joku hiiviskeli takanani. Unohdin kylmiltä väristyksiltäni ottaa kuvia, joten sinne on suunnattava pian uudestaan, kun rahatilanne sallii meille esim. vanhan kirkon penkin TV-tasoksi, Seppo haluaisi pedikseen vanhan matkalaukun, jonkun elukan sarviin voisi laittaa roikkumaan vaikka koruja ja kaulahuivithan roikkuisivat somasti jonkun pelottavan veistoksen kaulassa. Juuri sopivan ällöä.
Huomenna matkaan viikoksi kotiin Suomeen. Tajusin vasta tänään, kuinka ikävä tulisi Seppoa, ja kävin jopa eläinlääkärillä kyselemässä mitä rokotuksia tms. Seppo olisi tarvinnut tullakseen mukaan. Passi Sepolta kyllä löytyy, mutta rabies-rokotus olisi pitänyt ottaa kolme viikkoa ennen lähtöä... no, enhän minä silloin vielä edes tiennyt lähteväni. Seppo tulee mukaan sitten ensi kerralla, ellei rabies ole siihen mennessä päässyt yllättämään.
Lauantai
Lauantaina vanha koulukaverini poikaystävineen yllätti meidät tulemalla käymään "kotikylässämme", ja J sai tällä kertaa kunnian olla matkaopas. Vietimme älyttömän mukavan päivän, joka jatkui vielä tortilla-iltaan viinin kera! Kuvat räpsitty tuulisella rannalla, ah. Seppoa väsytti jo tässä vaiheessa.
torstai 13. syyskuuta 2012
maanantai 10. syyskuuta 2012
Iltalenkki
Naputtelin tyytyväisenä läppäriäni, kun Seppo otti ja istahti sen päälle hieman kyllästyneen näköisenä. Sohvaperuna sisälläni sai väistyä kun lähdimme ensimmäistä kertaa ihan aikuisten lenkille. Lenkkarit jalassa ja kaikki. Tässä ihan lähellä on iiiiso puisto, missä voi harrastaa kaikenlaista urheilua rullaluistelusta polkuveneilyyn, me tyydyimme kävelemään puiston lenkkipolkuja pitkin. Puistosta löytyy myös pieni eläintarha, kurkittiin vähän aidan yli söpöjä bambeja.
Gent
J:n kesäloman viimeisen päivän kunniaksi lähdimme taas autoilemaan Belgiaan, tällä kertaa Gentiin. Seppo olisi varmaankin kuollut autoon 30 asteen helteessä, joten se jäi leikkimään muiden koirien kanssa J:n vanhempien luo. Gent oli todella kaunis kaupunki, sunnuntainakin siellä oli paljon vilinää, yksi katu oli varattu kokonaan kirpparipöydille, toreilla oli esiintymislavoja, elävää musiikkia ja vohvelikojuja. Ihastuin rakennuksiin ja kaupungin tunnelmaan. Ei sieltä ihan heti olisi malttanut lähteä, toivottavasti mennään joskus uudestaankin. Miljoona kuvaa eiliseltä, olkaa hyvät!
lauantai 8. syyskuuta 2012
Koti
Sisustaminen ei ole tähän mennessä kuulunut ykkösharrastuksiini, tai oikeastaan se ei koskaan ole ollut vaihtoehto. Olen ollut melko liikkuvaa sorttia, joten aina muuttaessani uuteen asuntoon olen jo tiennyt, etten asu siinä kovin kauaa. Pesästä lennettyäni olen jo ehtinyt asua viidessä eri asunnossa. Lempparini tähän mennessä oli 15 neliön pikku yksiö Kokkolassa. Asunnossa ei ollut edes omaa suihkua, jouduin iltaisin kipittämään kellariin suihkuun. Talokin sijaitsi huoltoaseman vieressä, eli ei kovin hääviä. Silti asunnossa oli jotenkin hyvä olla, se tuntui kodilta.
Omat lemppariyksityiskohdat olivat H&M homen harmaat halpislakanat, aina mukana kulkeva unisieppari, mummolta saatu kukka, kirpparilta löydetty tiekartta, hammaslääkäri-äidin vastaanotolta varastettu tuoli ja Ginasta ostettu heppakoru.
Rakastan tämänhetkistä 30-luvun talossa olevaa asuntoamme, ja tähän on tarkoitus jäädä. Tosin tällä hetkellä täällä on vielä hieman tyhjää, ja sisustusta pitäisi keksiä. Jotain muuta kuin Ikeaa, muilta varastettua tai lehdistä leikattua. Yllättävän vaikea tehtävä, varsinkin kun Ikeasta on jo ostettu kassikaupalla tavaraa!
perjantai 7. syyskuuta 2012
Köln
Teimme eilen pikku road tripin Kölniin, Saksaan. Seppo tykkäsi hengailla autossa ja juosta pulujen perässä torilla ja minä nautin saksalaisesta makkarasta. J:n oli tietenkin saatava testailla autonsa maksiminopeutta motarilla, apua! Sepon kanssa oli yllättävän helppo matkustaa, sesse istui hiljaa paikoillaan kun sen suu tukittiin täyteen karkkia. Köln, eli tuttavallisemmin K-Town, vaikutti muuten olevan oiva paikka shoppailulle, sieltä löytyi kaikkea huippumerkeistä Gina Tricotiin, jota ei vielä Hollannista löydä, murr.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












